Käyttäjät
  Käyttäjätunnus:
  
  Salasana:
  

  
Muista sisäänkirjautuminen.
Menu
Yhteistyössä
Satunnainen kuva

Kauris
Kauris
MarkkuS
Kommentteja: 4
Etsi

 
 

 Lahjoita
Auta pitämään jousella.net toiminnassa osallistumalla palvelinkustannuksiin. KIITOS!

 Kaupalliset

Kettu

Majava
Kettu
Kettu
Kuvaus: 27.07.2013
Olin muutama päivä aikaisemmin kytistelemässä lähinnä supia, kun niitä oli näkynyt. Houkuttimena oli koirannappuloita ja kalanperkeitä. Silloin kettu ilmestyikin yllättäen, mutta oli silläkertaa ovelampi. Harmitti tilanteen valuminen hukkaan. Päätin silloin, että vielä me tapaamme uudellen.
Niimpä olinkin kyseisenä iltana taas puuständillä ja ajatuksena ne supit. Ilta oli kesäisen lämmin ja muutenkin hiljainen. Meinasin jo lopettaa sillä erää, mutta jokin vaisto sanoi, että odotellaan odotellaan. Kello lähenteli jo 22:30, kun kuulin pienen rapsahduksen takaa. Kettu oli tullut muutamien metrien päähän taakse. Ei voinut liikahtaakkaan. Kettu haisteli aikansa ja lähestyi haaskalta tulevien hajujen ohjaamana. Matkaa reilu 10 m. Onneksi siinä oli puu edessä ja kettu pysähtyi siihen niin, että pää oli puun takana. Vitaalialue ihan kohti. Hiljaa boukkari vireeseen ja uusi leikkuri Qadin exodus kohti vitaalia. Kuului tuttu klops ja ketun maallinen vaellus päättyi niille sijoilleen.
Tv Ari Lehto
Katsottu: 3331
Ladattu: 0
Pisteet: 5.00 (Arvosteluja:1)
Tiedostokoko: 73.3 KB
Julkaistu: 29.07.2013 20:44 take52
Avainsanat:  

Kommentti: Kirjoittaja:
hyvä17.08.2013 08:02

Kettu on jousella aina hatun noston arvoinen suoritus.Onnittelut isolla OOlla.

heka Offline
Käyttäjä

Rekisteröitynyt: 29.10.2006
Kommentteja: 88
heka
hienoa15.08.2013 12:20

mahtavaa komia kettu

marko75 Offline
Käyttäjä

Rekisteröitynyt: 10.01.2011
Kommentteja: 6
marko75
Onnitelut01.08.2013 08:30

Arska Perkules......kävelihän se kettu viimeinkin tappopaikalle!

pennaneo Offline
Käyttäjä

Rekisteröitynyt: 01.08.2007
Kommentteja: 153
pennaneo
Onnea30.07.2013 18:44

ketun vitkaleesta! :)

 Offline
Käyttäjä

Rekisteröitynyt: 14.01.2012
Kommentteja: 22
Ei sitten mennyt hukkaan radallakäynti30.07.2013 10:48

Hyvä juttu ja komia saalis!

HJV Offline
Käyttäjä

Rekisteröitynyt: 30.07.2013
Kommentteja: 1
HJV






Powered by 4images 1.7 ©    -   Jousella Ja Nuolella 2004 - 2018 ©